Kulunut vuosi oli seutukunnallemme raskas. Juuri kun pää oli nousemassa pinnalle Salcompin lähdön ja menestyksekkään junakapinan jälkeen, Stora Enso ilmoitti lopettavansa Kemijärven sellutehtaan. Tuntuu siltä, niin kuin kaikki pyrkimyksemme olisivat pirulta riivatut. Kaikki voimavarat menevät päällekaatuvien uhkien torjumiseen, kun senkin ajan voisi käyttää uuden luomiseen.
Ajan henki paljastuu karuimmalla tavalla: kannattava tehdas aiotaan sulkea, sitä ei aiota myydä kenellekään ja samaan aikaan ilmoitetaan, että raaka-aine kyllä kelpaa, kunhan se on riittävän halpaa. Nykyajan rajoittamaton kapitalismi muistuttaa vaarallisen paljon aikaa, jolloin se sai alkunsa.
Taistelu jatkuu ensi vuonna, sillä siirtomaaorjiksi emme aio alistua. Meillä ei ole varaa hävitä tätä vääntöä. Joka tapauksessa ne, joilla on voima ja valta, eli hallituspuolueet ja niiden kellokkaat, joutuvat seinää vasten. Ministereille maksetaan melkoista kipurahaa ja korvausta siitä, että ovat ministereitä. Joka vastuuta laitetaan kantamaan, joutuu siitä täysimääräisesti vastaamaan. Se on demokratiaa!
Lapissa mitataan, painaako Kekkosen ajan perintö mitään vai onko Suomesta tehty osakeyhtiö, jossa toimitaan vain osakeyhtiölain ja pörssikurssien mukaan?
Hyvät Uudet Vuodet Teille kaikille!
Tehyn kiistan aikana selvisi monta asiaa, jotka ovat kyteneet pinnan alla, mutta saivat nyt muotonsa. Terveydenhuollosta on tullut viimeistään nyt strateginen toimiala. Aiemmin metsä- ja metalliteollisuus saattoivat luottaa siihen, että heitä kuunneltiin työmarkkinoilla. Viime aikoina rajujen leikkausten ja lakkautuspäätösten puristuksessa varsinkin metsäteollisuuden työntekijöiden suhteellinen asema on heikentynyt. Pahaa pelkään, että uusi lakkautusaalto on tulollaan.
Mutta hakusassa on myös työntekijöiden keskinäinen solidaarisuus. Raakaa nokittelua keskenään harrastivat Tehy, OAJ, Super ja monet muut järjestöt. Siinä tanner ryskyi ja aitaa kaatui. Haavoja nuoleskellaan vielä pitkään.
Eduskunnassa runnottiin läpi laki potilasturvallisuudesta, joka tosin ei takaa potilasturvallisuutta. Siksi voikin kysyä, miksi laki sitten säädettiin. Vastaus piilee siinä, että se oli työtaistelun murtolaki. Vaikka sitä ei nyt tarvittukaan, saatiin esimerkkitapaus ja kynnys murtaa työtaisteluita lainsäädännön kautta aleni. Näin työreformistit saivat tahtonsa läpi.
Rajua oli myös hoitajien syyllistäminen kaikilla tasoilla ja areenoilla. Olen usein ihmetellyt, kuinka kaikkein moraalisimmat ja viisaimmat ihmiset kätkeytyvät yleisönosastoilla, nettikeskusteluissa ja tekstaripalstoilla nimimerkin taakse.
Täytyy toivoa, että työmarkkinoiden liikehdintä laajenee myös muille aloille, jotta ne, joiden palkkataso on vieläki alhaisempi kuin hoitajilla, saavat oman osansa.
Viime torstaina jysähti pommi, jota pelättiin jo pitkään. Summan ja Kemijärven tehtaiden lopettamispäätös osoittaa raakuudessaan ajan hengen. Mikään ei riitä! Esimerkiksi Kemijärvellä aiotaan lopettaa tehdas, joka on konserniavustuksin tukenut emoyhtiötään. Kemijärven sellutehdas on tuottava ja tehokas yksikkö. Stota Enson johtaja ilmoitti, ettei aio myydä tehdasta. Miksipä möisikään yksikköä, joka on iskussa ja sijaitsee keskellä raaka-ainevaroja. Kielteisen myyntipäätöksen jälkeen toimitusjohtaja Jouko Karvinen kiirehti ilmoittaamaan, että raaka-aine kelpaa kyllä, kunhan se on kohtuuhintaista. Voiko siirtomaa-ajattelua enään pidemmälle jalostaa?
Stora Enson toimivan johdon lisäksi lujille pitää laittaa myös tämän maan hallitus. Pääministeri Vanhanen ja valtionyhtiöistä vastaava ministeri Häkämies osasivat vain levitellä käsiään eduskunnan kyselytunnilla. Pelkät hokemat siitä, että "näin toimii markkinatalous ja pörssiyhtiö" eivät riitä. Niin tyhmää omistajaa ei olekaan, joka suurimpana osakkeenomistajana kolmanneksen omistajaosuudella ei kykenisi käyttämään valtaa yhtiössä, jos niin tahtoisi. Mutta kun ei tahdo. Tällä ratkaisulla hallituspuolueet siunaavat päätöksen ja itse asiassa sitä tukevat. Kaikki muu on teatteria. Keskustalainen pääministeri Vanhanen tuhoaa aktiivisesti sitä perintöä, joka presidentti Kekkosen myötävaikutuksella aikoinaan luotiin.
17.10.2007
Hoitoalan tilanne kärjistyy päivä päivältä. Lehtien keskustelupalstat täyttyvät kirjoituksista, joissa joko puolustetaan hoitoalan henkilöstön työtaistelutoimia tai sitten hoitajat leimataan vastuuttomiksi rahastajiksi, jotka eivät välitä edes lähimmäisten hengestä.
Hoitajat vastaavat nyt siihen tilanteeseen, joka lietsottiin henkiin viime eduskuntavaalien alla. Kokoomus voitti tasa-arvotupollaan vaalit ja pakenee nyt omaa vastuutaan. Käpykaartilaisten eturintamassa heiluu valtionvarainministeri Jyrki Katainen, joka ei halua tuntea enää sitä puoluejohtaja Kataista, joka katteettomat vaalilupaukset antoi.
Hoitajat ovat palkkansa ansainneet. Mikäli hoitajien palkkaa ja työoloja ei kyetä parantamaan, niin meillä ei ole kohta hoitajia. Se on tosiasia eikä vaihtoehtoja löydy. Jatkossa pitää vain huolehtia, että myös muut palkkakuopassa elävät saavat omansa. Se edellyttää työntekijöiden eri ammattiryhmien keskinäistä solidaarisuutta, mikä näyttää olevan enemmän kuin hakusessa.
Koskaan aiemminkaan eivät matalapalkka-alat ole saaneet riittävää tasokorotusta kertaheitolla ja könttäsummana. Joku ryhmä on kulkenut edellä ja muut ovat tulleet perässä. Nyt on matalapalkkaisten naisten vuoro. Nyt, eikä joskus hamassa tulevaisuudessa. Hoivatyötä tekevät naiset ovat liian usein taipuneet painostuksen alla ja tyytyneet puheisiin kutsumustyöstä. Sitäkin tarvitaan, mutta se ei ole palkan korvike!
Kokoomuslaisilla poliitikoilla on vauhti päällä. Rymistely ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei varmaan lopu tähän. Tällä hallituskaudella pehmitetään mielialaa sotilasliiton jäsenyydelle myönteiseksi ja seuraavien eduskunta- ja presidentinvaalien jälkeen rysäytetään. Sitä ennen ehtivät kokoomuslaiset hyppelehtiä pellepuku päällä tilanteessa jos toisessakin.
Seuraavaan puolustuspoliittiseen selontekoon liittyy varmasti jännitteitä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Minä odotan, että pääministeri Vanhanen herää jo sitä ennen kantamaan vastuuta, joka pääministerille ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kuuluu. Jos Vanhanen ei herää, herää joku muu ennemmin tai myöhemmin.
Vauhtisokeus vaivaa myös istuntosalissa. Viime viikon perjantaina kansanedustaja Zyskowicz alitti reilusti riman ja mollasi typerällä tavalla ensimmäisen kauden kansanedustaja Viitamiehen puheen. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta henkilöön kohdistuva ylimielisyys ei kuulu saliin. Zyskowiczilla tuli kiire oikoa omia puheitaan, mutta hyvän esimerkin hän ehti tarjota peitellystä kokoomuksen puolesta, joka on ihan muuta kuin vaalikampanjan aikana tarjoiltu kuulevat korvat.
Kansanedustajat palaavat pitkältä lomalta. Näinhän se aina uutisoidaan. Itse yritän puhua systemaattisesti istuntotauosta, koska kesän aikana kertyy kaikenlaisia muita töitä, jotka on hoidettava.
Kylmän ja sateisen kesän jälkeen koittaa kuuma poliittinen syksy. Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen saa syyttää vain itseään, että pisti päänsä silmukkaan. Jos heittäytyy vaalitaistelun aikana lakkokenraaliksi, saa vastata lupauksistaan varmasti vaalien jälkeen.
Valtion menokehyksissä ei ole sen vertaa liikkumatilaa, että Katainen pääsisi pälkähästä. Jos matalapalkkaisten naisten tilannetta yritetään korjata laajalla rintamalla, mahdollinen valtion korvamerkityllä lisätuella saavutettava palkankorotus jää minimaaliseksi. Jos taas kohderyhmää rajataan, kuka jätetään ulkopuolelle?
Matalapalkkaisilla aloilla työskentelevien naisten on iskettävä nyt, kun siihen on otollinen tilaisuus. Yleinen mielipide tukee naisten vaatimuksia ja Kataisen antama selvä lupaus pakottaa naiset ajamaan etuaan vaikka lakkoaseen turvin. Naiset ovat vaatimuksissaan ja toimissaan olleet liiankin kilttejä vuosikymmenten ajan.
Palkkaremontti nyt!
Valtiontalouden kehyksistä tuleville vuosille päätettiin tällä viikolla. Kehysmenettely on sellainen laahus, joka yltää hallitukselta seuraavalle. Vielä ei ole löytynyt sellaista pää- tai valtionvarainministeriä, joka olisi räjäyttänyt kehykset auki, vaikka tarve on ilmeinen. Aivan yhtälailla oppositiossa kuin hallituksessa tiedetään, että nykyisillä määrärahakehyksillä ei voida loputtomiin jatkaa. Esimerkiksi liikenneinvestointien rahoitustaso on auttamatta liian alhainen. Sen tietävät kaikki, mutta ministeritkin nostelevat vain voimattomina käsiään.
Kehyksiin liittyy myös tavoite vähentää valtionhallinnon työpaikkoja liki 15 000:lla. Työpaikkavähennysten perusteeksi ei ole esitetty yhtään selvitystä, tutkimusta tai raporttia, joka osoittaisi, että valtionhallinnossa on näin paljon löysää. Kyse on puhtaasta ideologisesta säästämisestä, jolla julkista sektoria ajetaan alas. Työpaikat vähenevät sieltä, missä niitä vähiten pystytään puolustamaan eli pienistä ja keskisuurista kunnista. Leikkaukset on piilotettu tuottavuusohjelman nimen taakse. Sillä, että työpaikkoja karsitaan, ei vielä ole mitään yhteyttä tuottavuuden kanssa.
Ei löydy kehyksistä eikä talousarviosta rahaa myöskään naisvaltaisten matalapalkka-alojen palkankorotuksiin. Kokoomus voitti löysillä lupauksillaan vaalit, mutta tasa-arvotupo kävelee vielä monta kertaa puheenjohtaja Kataista vastaan. Syksyllä tilanne realisoituu, kun hoitoala menee lakkoon ja aivan oikeutetusti. Hoiva-alan työntekijöillä on kansan tuki takanaan, minkä tuore tutkimuskin osoittaa. Silloin on taottava, kun rauta on kuuma. Hoitoalalla ollaan liiankin kiltisti odotettu vuosikausia palkankorotuksia ja työolojen parantamista.
Hallitusohjelmasta keskustellaan eduskunnassa jo kolmatta päivää. Huomenna se hyväksytään ja sen mukaan sitten mennään seuraavat neljä vuotta. Ohjelmaan sisäänrakennettu menokehys ja -sääntö takaavat, että kaidalta polulta ei lipsuta.
Ohjelman teksti vaikuttaa hyvältä mutta numeroiden kanssa on iso ongelma: ne ovat tekstin kanssa eri paria. Paljon hyviä asioita, mutta niiden toteuttamiseen ei löydy rahaa.
Kokoomus joutuu vaalilupaustensa kanssa alakynteen. Se, millä vaalit voitettiin, kasaa raskaan taakan seuraaviin vaaleihin. Mitään tasa-arvotupoa ei synny eikä matalapalkkaisten naisten palkkoja koroteta luvatusti.
Vasta syksyllä poliittinen tilanne alkaa kuumeta toden teolla. Kevätkausi menee odotellessa halltituksen esityksiä, mutta kun konkreettiset esitykset lyödään pöytään, alkaa ankara vääntö. Nyt oppositio löytää yhteisen sävelen paljon helpommin, kuin edeltävän neljän vuoden aikana. Sehän se on opposition tehtävä eli haastaa.
Pohjoisen kannalta hallitusohjelma ei lupaa paljoa. Kuntakurjuus jatkuu, liikenneinvestoinneista taistellaan entistä verisemmin ja aluepoliittiset avaukset ovat hakemisessa. Mielenkiintoista on seurata, kun Lapin ministeri Paavo Väyrynen joutuu puolustamaan haukkumansa EU:n perustuslain hyväksymistä. Kaikkea se hallituskipeys teettää.
Kansa halusi porvarihallituksen ja saa sen. Toivottavasti historia ei toista itseään. Edellisen porvarihallituksen aikana 1990-luvun alussa nähtiin pankkikriisi, syvä lama, massatyöttömyyden räjähtäminen käsiin ja sosiaaliturvan rajut leikkaukset. Vaikka se hallitus joutuikin osin korjaamaan edeltäjänsä virheitä, valitut lääkkeet olivat raa'at.
Tulevan hallituksen paradoksi piilee siinä, että kun edellinen punamultahallitus ei parantanut opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten asemaa juuri mitenkään, nyt pienetkin korjaukset näyttävt suhteellisesti merkittäviltä.
Tulevan neljän vuoden aikana väite siitä, että vastakkain asettelun aika on ohi, osoittautuu vain hokemaksi. Valtiosihteeri Sailas tuli jo esiin ja ilmoitti, ettei jakovaraa valtiontaloudesta löydy. Porvaripuolueet ovat kuitenkin ilmoittaneet jatkavansa veroalea. Sillä tiellä pää tulee vetävän käteen. Vahva talouskasvu taittuu ennemmin tai myöhemmin ja silloin veroalelinja näyttää toiset kasvonsa. Sitten leikataan.
Työmarkkinoilla eletään lähivuosina mielenkiintoisia aikoja. Ennustan, että työttömyysturvaa pyritään muuttamaan "kannustavammaksi" ja matalapalkkamallia laajentamaan yleiseksi halpatyömalliksi. Siinä saa Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen unohtaa tasa-arvotupon, mikä olikin tarkoitettu vain vaalitäkyksi.
Itse saan jatkaa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenenä. Olisin halunnut, että uusi kansanedustaja Eero Lehti olisi tullut samaan valiokuntaan. Olisimme pitäneet varmaan mielenkiintoisia kokouksia.
Mutta äänestäjille ja tukiryhmäläisille vielä kiitos yllättävän hyvästä tuloksesta. Neljä vuotta työtä on edessä ja haasteet vähintään yhtä kovat kuin edellisenä kautenakin. Samalla lailla omalla seutukunnalla, Lapissa kuin suomalaisilla työmarkkinoilla. Mutta ei kun ärjännettä päin!
Ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä äänestäjät olivat aktiivisempia kuin neljä vuotta sitten. Toivoa sopii, että äänestysaktiivisuus nousee korkeammalle kuin edellisissä vaaleissa. Vasemmistohan perinteisesti kärsii, jos kansalaiset nukkuvat.
Lapin vaalipiirissä on jännitettävää enemmän kuin pitkiin aikoihin. Keskusta tavoittelee raivokkaasti viime vaaleissa menettämäänsä neljättä paikkaa. Vanhan herran paluu sähköisti tunnelman ensin Keskustassa, sitten kaikissa muissa puolueissa.
Kokoomuksen ja Vihreiden epäpyhä liitto kilvoittelee siitä ainoasta paikasta. Jos vaaliliitto paikan saa, lienee kokoomuksen kärkiehdokas vahvoilla. Sosiaalidemokraateilla on oma kisansa. Kaksi vahvaa naista taistelee rintarinnan. Eikä Vasemmistoliiton kaksi paikkaakaan ole kirkossa kuulutettu. Jos kaikki muut saavat väkensä liikkeelle ja meidän kannattajamme jostain syystä nukkuvat, tulee kisasta tiukka. Näin monisyisen asetelman luulisi ruokkivan kiinnostusta, mutta yllättävän laimea vaalitaistelu on vielä ollut.
Edustin tänään Myöhäsen Minnan kanssa puoluettamme Lapin Radion vaalitentissä. Toimittaja keskittyi olennaiseen eikä päästänyt meitäkään helpolla. On mukava nähdä, että meillä on nousemassa nuoria ja teräviä vaikuttajia, joilta voi odottaa vielä paljon. Nuorten vahva panos Vasemmistoliitossa osoittaa, että punavihreät arvot ovat tätä päivää.
Oletettua hiljaisempi vaalitaistelun alku lupaa rajua loppurutistusta. Jututin politiikan veteraani Seppo Kääriäistä perjantaina lentoasemalla ja hänkin mietiskeli, mikä mahtaa nousta vaalitaistelun kuumaksi aiheeksi. Mikään esillä olleista aiheista ei hänen mielestään siihen riitä.
Viime kerralla Keskustan Anneli Jäätteenmäki räjäytti potin ja nosti puolueensa suurimmaksi, vaikka Jäätteenmäki joutuikin myöhemmin vastaamaan teoistaan raskaimman jälkeen.
Vasemmistoliiton kannatus mielipidemittauksissa näyttää lievää myönteistä eikä entisen puheenjohtajan viimeiset yritykset kostaa vaikuta vaalitulokseen. Tai jos vaikuttavat niin sitten myönteisesti. Meidät on niin monessa liemessä keitetty, että moni hiljaa torkkunut on havahtunut ja tekee pitkän tauon jälkeen vaalityötä. Ennustan, että Vasemmistoliitto ottaa yhden prosentin kymmenyksen ja/tai yhden eduskuntapaikan vaalivoiton. Sekin riittää pitkän tauon jälkeen. Tärkeintä näissä vaaleissa on kääntää kannatuskehityksen suunta.
Lapissa Paavo Väyrysen ehdokkuus hämmentää ennen kaikkea Keskustan keitosta, mutta laittaa äänestäjiä liikkeelle yli puoluerajojen. Myös Vihreiden ja Kokoomuksen vaaliliitto sekä Jari Vilenin lähtö diplomaatin uralle vaikuttavat lopputulokseen. Luvassa lienee mielenkiintoisimmat eduskuntavaalit pitkään, pitkään aikaan.
Saa nähdä, riittääkö kaikkien ehdokkaiden maltti pysyä asiassa ja asiallisissa keinoissa taistelun tiimellyksessä? Pelko edustajan paikan menetyksestä tai haave sen saavuttamisesta sumentaa joskus järjen äänen. Istuvien edustajien kannattaa muistaa, ettei eduskuntatalossa työskentelisi meistä yksikään ilman vaaleja. Määräajoin tehtävät luotettavat kannatusmittaukset kuuluvat pelin henkeen.
Ylen Vaaliexpress-ohjelma lähetettiin tänään Kemijärveltä. Toimittajat olivat tehneet kotiläksynsä hyvin ja kolmeen osaan jaettu teemoitus keskittyi olennaiseen. Työ ja työllisyys, ympäristönsuojelu ja luonnonvarojen hyödyntäminen sekä nuorten tulevaisuus puhuttavat muutenkin näillä selkosilla.
Me seitsemän keskustelijaa saimme tasapuolisen kohtelun vaikkakin nopeatahtista debattia olisi voinut ruokkia enemmän. Myös yleisö sai esittää kysymyksiä ja erityisesti nuorten panos ilahdutti. Väittämä nuorten passiivisuudesta ei pidä paikkaansa, he vain tahtovat tehdä asiat omalla tavallaan.
Vuotos-aihekin oli pakko koluta läpi, mutta en usko, että siitä nousee vaalien keskeisintä teemaa edes Itä-Lapissa. Minusta lappilaisten keskinäisen tappeluttamisen voisi jo lopettaa ja yrittää löytää niitä aiheita, jotka meitä yhdistävät. Sellaisia ovat varmaan liikenneyhteyksien kehittäminen, pienyrittäjyyden tukeminen tai vaikkapa Soklin avaaminen. Sehän on juuri parhaillaan ministeri Mauri Pekkarisen työpöydällä odottamassa ratkaisuaan.
Eiköhän tässä vaalitunnelmatkin kohoa, kunhan pari viikkoa vielä vierähtää. Tiukatkin yhteenotot kuuluvat pelin henkeen, kunhan pysytään asiassa. Samanmielisten seurassa ei kehity kukaan, erimielisten seurassa siihen on ainakin mahdollisuus.
Eilen illalla saimme seurata Ylen kanavalla ensimmäistä kaikkien eduskuntapuolueiden vaalitenttiä. Keskustelu oli vähän vaisua ja puolueiden johtajat varoivat ottamasta tiukasti kantaa. Sävy tullee jatkossa muuttumaan ja eroja puolueiden välillä löytyy.
Toivottavasti tulevissa keskusteluissa ruoditaan perinpohjin hallituksen työllisyystavoitteen kuplan puhkeaminen. Uusista työpaikoista puolet on osa-aikaisia ja vuokratyö lisääntyy hurjalla vauhdilla. Työvoima jakautuu entistä selvemmin ydin- ja reunatyövoimaan. Politiikan kentän oikealla laidalla tilannetta pidetään normaalina, jopa suotavana, mutta ei kai työmarkkinoiden, ja työntekijöiden aseman epävakaus, voi itsetarkoitus olla työnantajallekaan?
Jatkossa työnantajat joutuvat kilpailemaan osaavasta työvoimasta kynsin hampain ja silloin hyvän työnantajan maine on arvossaan. Meillä on vieläkin 250 000 ihmistä vailla töitä ja liki satatuhatta ihmistä työhallinnon toimenpiteiden piirissä. Yhtäaikainen työvoimapula ja massatyöttömyys osoittavat harjoitetun työllisyyspolitiikan totaalista epäonnistumista.
Lapissa monet ehdokkaat ovat avanneet kamppanjansa, jotkut hyvinkin näyttävästi. Lapin vaalipiirin äänestäjät haluavat tavata ehdokkaansa ja edustajansa kasvoista kasvoihin ja se on aivan oikein. Millään pintajulkisuudella Lapissa ei pärjää. Toista se on Etelä-Suomessa. Siellä pelin ratkaisee liian usein iso raha ja halpa julkisuus.
Kun itse kärvistelen nyt ankaran flunssan kourissa, mietityttää, kuinka vaalikierros sujuu. Rokulipäiviä ei monta kestä tulla. Eikä oikein poissaolojakaan eduskunnasta. Riippumatta siitä, mistä syystä kansanedustaja on poissa istunnosta tai valiokunnasta, useimmiten uutisoidaan vain poissaolojen kokonaismäärä, ei syytä.
Kansanedustajien poissaolojen seurantaan liittyvät huhut on syytä oikaista. Jatkossakin poissaolot ovat julkisia ja niitä seurataan. Jokainen kansalainen voi tarkistaa poissaolojen määrän vaikkapa kotoaan tietokoneen avulla.
Pari päivää sitten uutisoitiin uraanin etsintää varten tehtyjen hakemusten kohtalosta. Kuusamoon rajoitettu lupa myönnettiin, Kolarissa se evättiin kuten Uudellamaallakin. Päätökset herättivät sekä riemua että pelkoa. Pari viikkoa sitten kiehahti Muoniossa metsäsota. Ylä-Lapin metsäkiista rauhoittui joksikin aikaa, mutta pinnan alla muhii. Näyttää siltä, että jatkossa Lapin metsien ja luonnonvarojen käytöstä otetaan yhteen entistä tuimemmin.
Muistan, kun 1980-luvulla opiskelin metsäopistossa ja istuin ensimmäistä kauttani Savukosken kunnanvaltuutettuna. Vastustin puunkorjuun liian nopeaa koneellistamista, kylän parhaimman marjapaikan myrkyttämistä Petäjäselässä ja Pihtijoen luonnonhoitometsän säännösten purkamista. Kuulin, kuinka silloinen metsähallituksen kenttäpäällikkö oli vannonut Savukosken jätkille, että "hänhän ei kommunistia töihin palkkaa." Se ei ollut kaksista kuultavaa parikymmenvuotiaalle nuorelle miehelle, joka ihan tosissaan haaveili metsäalasta leipäpuuta. En edes yritä kiistää vahingoniloani, kun olen myöhemmin huomannut kyseisen metsäherran urakehityksen takkuavan.
Vaikka koneellistaminen eteni suunnitellusti, säästyi kuitenkin se kylän paras marjapaikka. Pihtijoen luonnonhoitometsän suunnitellut hakkuut viivästyivät niin paljon, että alue sisällytettiin Kemihaaran erämaa-alueeseen.
Politiikassa kokee harvoin hyvää mieltä. Minulle sellainen hetki koitti muutama vuosi sitten, kun makasin syysyönä kodassa Sorvortanmännikössä ja kuuntelin monitoimikoneen mylvähtelyä. Se parturoi erämaa-alueen reunoja, mutta eipä tullut rajan yli. Tuo hetki tuli todeksi parikymmentä vuotta sen jälkeen, kun olin maksanut omaa hintaani yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
Metsäherrat tekivät ennen mitä tahtoivat eivätkä sietäneet minkäänlaista kritiikkiä. Nyt heiluri on heilahtanut toiseen ääräpäähän. Heidänkin on pakko kuunnella muita ja jopa sellaisia tahoja, joita ei ole kutsuttu neuvottelupöytään. Paine ylisuojeluun kasvaa koko ajan ja juuri saavutetun neuvottelutuloksen jälkeen lähdetään aina uudelle kierrokselle. Se mylly ei pysähdy koskaan.
Minuunkin koskee, kun huomaan syksyllä tutun linnustuspaikan hakatun. Mutta olen yrittänyt kasvattaa itseäni siihen, että metsään täytyy sovittaa kaikki käyttömuodot. Ensimmäinen ehto sen onnistumiselle on, että mikään osapuoli ei edes yritä saneluratkaisuja. Toiseksi ongelmat täytyy ratkaista paikallisin voimin. Niiden ihmisten täytyy saada sanoa sanansa, jotka elävät toistensa kanssa jatkossakin arjen keskellä, erilaisista mielipiteistä huolimatta.
Metsätalous on vieläkin suomalaisen ja lappilaisen toimeentulon kivijalka. Matkailun merkitys kasvaa koko ajan ja porotalous on arvo sinällään, kuten ovat luontoarvotkin. Jos luontoon liittyvissä kiistoissa otetaan tavoitteeksi jonkun osapuolen uloslyöminen, ennuste on huono. Esimerkiksi Kemijärven sellutehtaan sulkeminen on liian kova hinta maksettavaksi. Siksi metsäsodista täytyisi pyrkiä metsäsopuun.
Vuosi lähti käyntiin niin kuin viimeinen istuntojakso eduskunnassakin. Säät vaihtuvat yhtä nopeasti kuin puolueiden verolinjat viime vaalien jälkeen. Tiistaina ajaessani lentokentälle kauhistelin ajokeliä ja teiden kuntoa. Illalla alkanut vesisade oli kerännyt jäisen tien päälle vettä ja loskaa, mutta hiekoitus kännistyi vasta aamulla. Sitä se kilpailuttaminen teettää.
Eduskunnassa kunta- ja palvelurakenneuudistus, jota PARAS-hankkeenakin mainostetaan, ennätti ensimmäiseen käsittelyyn eilen illalla. Vaikka kokonaisuus on enemmän julistus kuin laki, sisältyy siihen juuri sen vuoksi paljon uhkia. Nyt avataan portti auki. Paine keskittämiseen keskittämisen ihannoinnin vuoksi kasvaa ja vaikeuksissa kamppailevat kunnat joutuvat entistäkin ahtaammalle.
Tottakai jokainen kuntarakennetta ja -taloutta seurannut ymmärtää, että kuntien välistä yhteistyötä tulee edistää, mutta pakko ei siihen ole oikea työkalu. Siksi toisekseen, vaikka sata Suomen pienintä kuntaa teurastettaisiin heti, ei kuntatalous sillä pelastu. Tällä tavalla saatu "säästö" olisi vain muutaman prosentin luokkaa. Kuntien lukumäärästä jankkaaminen vie keskustelun aina väärille urille, kun kyse on kuitenkin palveluiden rahoituskriisistä.
Eilisessä keskustelussa ei alue- ja kuntaministeri Manninen, eikä kyllä kukaan muukaan, kyennyt kertomaan, mihin perustuu vaatimus 50 000 asukkaan väestöpohjasta toisen asteen ammattillisen koulutuksen yhteydessä. Mutta sellainen keinotekoinen ja ylhäältä alas saneltu raja seisoo lakitekstissä. Ja kun se lakiin jätettiin, on ihan se ja sama, mitä lain perusteluissa selitetään.
Paineet alue- ja kuntaministerillä ovat melkoiset, sillä asiallisten vastausten sijaan hän sortui keskustelussa öykkärimäiseen ylimielisyyteen eikä se ollut edes ensimmäinen kerta. Kaksi vuotta sitten, kun ennustin Lapin kuntatalouden kriisiytyvän, ministeri Manninen mitätöi näkemyksen kertomalla, että väitteen esittäjä ei ymmärrä kuntataloudesta mitään. Me jokainen tiedämme nyt, mikä on Lapin kuntien tilanne, mutta sehän ei sellaista häiritse, joka on itsensä totuttanut erehtymättömyyteen. Valitettavasti laskun maksavat lappilaiset.