Oikeasti vasen – vaikeasti osin

Vasemmistoliitto toi julkisuuteen eduskuntavaalien iskulauseensa "Oikeasti vasemmalla". Valinta osui kohdalleen, sillä vaalien aikaan puolueiden käytännön työ ja rakennettu mielikuva usein erkaantuvat toisistaan. Meille perusturvakysymykset, julkiset hyvinvointipalvelut ja työelämän reilut pelisäännöt ovat aina tärkeitä. Kun me olemme oikeasti vasen, sosiaalidemokraatit ovat sitä vaikeasti osin.

Pahin esimerkki löytyy viime vaalien alta. Vasemmistoliitto ja Kokoomus kertoivat omat, tosin päinvastaiset, verolinjansa reilusti äänestäjille. Me vasemmalla emme kannata veroalea, koska se vaarantaa hyvinvointipalveluiden rahoituksen. Keskusta ja SDP ilmoittivat nekin vastustavansa veroalea, mutta heti vaalien jälkeen ne ryöstivät kokoomuksen vero-ohjelman ja nyt veronalennuksia on annettu jo yli kolmen miljardin euron edestä.

Yli miljoona pienituloista suomalaista ei hyödy veronalennuksista mitään. Päinvastoin, monen kokonaisveroaste on kiristynyt kunnallisveron korotuksen vuoksi. Suomen 40 000 varakkainta ihmistä sen sijaan saivat vuosittaisen 120 miljoonan euron lahjansa, kun varallisuusverosta luovuttiin kokonaan. Siksi puheet pienituloisille painotetuista veronalennuksista ovat silkkaa huijausta. Se kannattaa eläkeläisten, opiskelijoiden, osa-aikatyöntekijöiden ja työttömien muistaa.

Luin jokin päivä sitten sosiaalidemokraattien vaaliohjelmaa. Siinä puhuttiin nuorten ja pitkäaikaistyöttömien yhteiskuntatakuusta. Kumpikaan ei kuitenkaan takaa sitä oleellisinta eli työpaikkaa. Takuu on siksi lumetta. Mutta se taataan, että työmarkkinatuelle joutuneen etuus evätään entistä herkemmin 500 päivän jälkeen.

Samaisessa vaaliesitteessä kerrotaan, että yli 54-vuotiaiden työllistymistä tuetaan. Mutta millä tavoin se tehdään? Työnantajille jaetaan matalapalkkatukea vuosittain sata miljoonaa euroa sillä perusteella, että työntekijälle maksetaan riittävän pientä palkkaa. Tuen saa vastikkeetta myös sellainen yritys, joka siirtää tuotantoaan ulkomaille, lomauttaa tai irtisanoo työntekijöitään. Tuella on vain kaksi ehtoa: työntekijän ikä ja riittävän pieni palkka.

Aiemmin valtion tukea myönnettiin sillä perusteella, että työllistämiskynnys ylittyisi ja maksettava palkka olisi edes jonkinlainen. Nyt asetelma on käännetty päälaelleen. Lisää lienee tulossa tätä herkkua, sillä Kokoomus ennätti jo esittämään matalapalkkatuen laajentamista nuoriin!

Tulevat eduskuntavaalit ratkaisevat pitkälle sen, kykenemmekö puolustamaan pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Uskon siihen, että valistuneet kansalaiset ovat valmiit maksamaan veroja, kunhan niiden vastineeksi saamme palvelut tarpeen, emme maksukyvyn mukaan.

Markus Mustajärvi
kansanedustaja