21. maaliskuuta 2005

Cuba Libreä kuunarin kannella

Eduskunnan parhaimpia sanankäyttäjiä lienee perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soini. Hän on luonut omanlaisensa uusvennamolaisen tavan kansantajuistaa politiikkaa. Joskus eduskunnan puhemiehelläkin on vaikeuksia pitää ilmeensä vakavana, kun Soini pääsee vauhtiin. Värikkään kielen lisäksi Soinia kannattaa kuunnella siitäkin syystä, ettei hän ole tyhmä mies.

Eduskunnan verokeskustelussa Soini osui naulan kantaan. Hän sanoi, että varallisuusveron poistamisesta hyötyvät Suomen rikkaimmat lähettävät toisilleen onnitteluviestejä siitä syystä, että saivat lotossa seitsemän oikein, vaikka eivät edes veikanneet. Soini totesi, että "mikäpä sen on ottaa tällaisia viestejä vastaan esimerkiksi Välimerellä seilaavan huvikuunarin kannella ja naukkailla samaan aikaan Cuba Libreä". Aurinko porottaa ja ainoa huoli seilaajilla on se, kuinka suojella pohjoismaista vaaleaa ihoa liialta auringolta.

Keli ja tunnelma olivat toisenlaisia viime lauantaina Sampo-aukion toritapahtumassa, kun Vasemmistoliitto avasi Rovaseudun kunnallisvaalikampanjansa. Pohjoinen viima puhalsi luihin ja ytimiin. Lättyteltan suojiin linnoittautui silti yllättävän paljon väkeä. Lämpötilakin nousi, kun kansalaiset antoivat palautetta nykyisestä menosta: veroalesta, työllisyystilanteesta ja kuntapalveluista, jotka nekin rahoitetaan verovaroin.

Voisiko joku kertoa, mitä vasemmistolaista tai alkiolaista on siinä, että rikkaimmat vapautetaan varallisuusveron maksamisesta kokonaan, kun samaan aikaan miljoona suomalaista pienituloista ei hyödy veroalehuutokaupasta mitään. Sillä sadalla miljoonalla eurolla, mitä varallisuusvero tuottaa valtion kassaan, voitaisiin nostaa esimerkiksi työttömyysturvaa 1,70 euroa/päivä. Korotus ei tunnu suurelta, mutta kolmasosa työmarkkinatuen saajista joutuu turvautumaan myös toimeentulotukeen.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä julkaisi äskettäin oman köyhyyden vastaisen ohjelmansa. Haluamme työttömyysturvan lisäksi poistaa toimeentulotuen asumismenojen omavastuun, korottaa opintorahaa 15 %:a ja kansaneläkettä 20 euroa kuukaudessa. Köyhyysohjelmamme kokonaiskustannukset maksavat kaikkinensa 650 milj.euroa. Se on ainoastaan viidesosa tehdystä veroleikkauksista. Jos rahaa liikenee yli kolme miljardia euroa veroaleen, täytyy sitä löytyä perusturvaankin. Kaikki ne lisäeurot, jotka köyhä saa, palautuvat kiertoon saman tien.

Kaikki eivät pääse välimerelle eivätkä huvikuunarin kannelle edes kansipojaksi. Moni joutuu soutamaan ikänsä orjakaleeria. Mutta kaikilla on oikeus äänestää. Sitä oikeutta kannattaa käyttää. Kaupungissakaan asiat eivät tapahdu itsestään. Aina niihin joku vaikuttaa. Myös sinä omalta kohdaltasi.

Markus Mustajärvi
kansanedustaja