Vasemmistoliiton Lapin piiri järjesti aatepoliittisen seminaarin viime lauantaina. Vaikka väkeä ei paikalla hirveästi osannutkaan, oli tilaisuus mielenkiintoinen. Puolueohjelmatyön vetäjä Jarmo Linden piirteli laajoja kaaria vasemmiston historiasta sekä nykytilasta ja tarjosi syttöjä käytävään keskusteluun.
Nuoret toivat keskusteluun parhaan sisällön ja terävimmät näkökulmat. Helposti huomasi, että asioita oli työstetty ja pohdittu perusteellisesti. Puheenvuorot eivät rakentuneet minkään ulkoa opitun dogmatismin varaan, vaan ne perustuivat paljolti kriittisiin havaintoihin siitä maailmasta, jonka näemme ympärillämme. Eivät nuoret kavahtaneet ismejäkään, eikä niihin kytketty historiallisia rasitteita niin, että aatteellinen pohdiskelu olisi rajoittunut.
Ympäristön tila, ekologinen kestävyys, sosiaalinen vastuuntunto, työmarkkinoiden pirstoutuneisuus ja työn luonne ylipäätään sekä kansainvälisyyden kaikki ulottuvuudet koskettavat tämän päivän nuoria. Jos annamme näille asioille elintilaa ja uusille kasvoille mahdollisuuden, voi niille nuorille, jotka eivät koe nykyisiä vihreitä uskottavana vaihtoehtona, avautua luonnollinen väylä vaikuttaa meidän puolueessamme.
Puolueohjelmatyötä ei voi ohjata arviointi siitä, millä periaatteellisilla linjauksilla rajaamme itsemme ulos seuraavasta hallituksesta. Määrittelemmepä kantaamme sitten ulko- ja turvallisuuspolitiikan, kansainvälisyyden, ydinvoiman tai ympäristönsuojelun suhteen. Kahdeksan raskaan hallitusvuoden aikana puolue kääntyi sisäänpäin, riiteli itsensä kanssa ja takertui valtaan. Aatteellinen pohjatyö ja arviointi jäivät päivänpolitiikan jalkoihin. Hokemat hallitusvastuun autuudesta tai sen turmiollisuudesta tappoivat aidon keskustelun. Nyt niin ei saa käydä.
Seurasin viime viikon loppupuolella sosiaalidemokraattien puoluekokousta. Paavon liikuttavan luopumisen ja puheen lisäksi jäi mieleeni yksi asia. Kaikki sosiaalidemokraattien puheenjohtajaehdokkaat määrittelivät itsensä jonkin sortin sosialisteiksi. Eivät he sitä sanaa kavahtaneet. Meidän on ratkaistava oma kantamme kysymykseen, voiko olla vasemmistopuoluetta ilman sosialismia. Minun mielestäni ei voi.
En tarkoita mitään 1970-luvulta perittyä fanaattisuutta tai neuvostoaikojen perään haakurointia. Jos haluamme rajoittaa maailmanlaajuisen kapitalismin turmiollisia vaikutuksia, suojella luontoa sen itsensä ja meidän itsemme vuoksi, nostaa perusoikeudet ohi taloudellisten arvojen ja turvata kaikenväristen ja -taustaisten ihmisten oikeudet arvokkaaseen elämään, emme pääse sosialismia pakoon. Se ei ehkä ole paras sana markkinoida puoluetta nuorille, mutta kyllä se sana puolueohjelmaan mahtuu. Sanaakin tärkeämpi on kuitenkin sisältö ja käytännön työ. Poliittisen työn pitää pohjautua arvoihin ja aatteeseen, mutta ne elävät vain käytännön työn kautta.
Markus Mustajärvi
kansanedustaja