Viikonloppuna heitettiin pureskeltavaksi virkamiestyöryhmän esitys yhdistää Lapin ja Oulun yliopistot sekä Kajaanin yliopistokeskus. Lapin yliopiston rehtori Esko Riepula ei nähnyt hankkeessa mitään järkeä eikä näe moni muukaan. Ajan henkeen kuuluu suuruuden ja keskittämisen ihannointi silloinkin, kun sille ei löydy järkeviä perusteita.
Kolmenkymmenen vuoden aikana olemme oppineet pitämään Lapin yliopistoa meidän ikiomana opinahjona, jolla on omat erityispiirteensä. Yliopisto toimii merkittävänä aluekehittäjänä ja muokkaa vahvasti Rovaniemen kaupungin julkikuvaa myönteiseen suuntaan. Jos itsenäisyys viedään, ei uusi vallankäyttäjä tunnista Lapin ainutlaatuisuutta eikä yliopiston merkitystä alueidentiteetin vahvistajana.
Aluepolitiikka oli arvossaan vielä 1970- ja 1980-luvuilla. Silloin luotiin peruskoulu ja maakuntayliopistojen verkosto, käynnistettiin Tornion jaloterästehdas ja rakennettiin hyvinvointivaltiota. Kekkosen valtakaudella sekä Keskusta että SKDL elivät vahvaa kauttaan. Lieneekö sattumaa, että näiden puolueiden painoarvon heikennyttyä valtakunnassa aluepolitiikkaa ajetaan johdonmukaisesti alas. Vai kävikö niin, että nämäkin puolueet, tai niiden työn jatkajat, tinkivät liikaa aiemmasta perinnöstään. Kokoomukselle ja sosiaalidemokraattien johdolle aluepolitiikka ei koskaan ole ollut se päällimmäinen asia.
Puolueiden kasvot kääntyivät 1990-luvun laman jälkeen sinne, missä massat liikkuvat. Kun työttömyyden alueellisiin eroihin ei puututtu, kiihdytti se entisestään valikoivaa muuttoliikettä ja vääristi ikärakennetta. Nyt taistellaan selkä seinää vasten sellaisista perusasioista kuin liikenneyhteyksistä, kouluverkosta ja kunnallisista palveluista.
Heitto itsenäisten yliopistojen karsimisesta kuvaa hyvin aikaansa. Kaikkialle ajetaan markkinatalouden malleja käytäntöön, toimivatpa ne eli eivät. Tilaaja-tuottaja -malli johtaa kunnissa vain saman rahan kierrättämiseen taskusta toiseen. Päättäjät pompottelevat asioita toisilleen. Tähän havahduttiin yhdistyneessä Rovaniemessä, kun peruskouluverkosta taistellaan. Kuntatalouden ongelmat kärjistyvät vuosien virheiden kerrostumana ja lääkkeeksi tarjotaan leikkauksia ja keskittämistä, ei riittäviä resursseja.
Valtioneuvosto antoi viime keväänä selonteon valtiontalouden kehyksistä tuleville vuosille. Selontekoon kirjoitettiin tavoite supistaa valtion työpaikkoja liki kahdellakymmenellä tuhannella vuoteen 2011 mennessä. Luku ei perustu mihinkään tutkimukseen vaan on puhtaasti säästötavoite. Mahdottoman eteen joutuvat kaikki valtion organisaatiot, yliopistot mukaan lukien. Tuottavuusohjelma ja tulosneuvottelut kiristävät peukaloruuvia julkisella sektorilla, kun yhä useampi työntekijä kamppailee jaksamisen kanssa.
Jos eduskunta alistuu valtiovarainministeriön saneluun, joudumme jatkossakin taistelemaan kurjistuvaa kuntataloutta, rapistuvia liikenneyhteyksiä ja oppilaitosten alasajoa vastaan. Toinen vaihtoehto on, että jokainen kansanedustaja käyttää täysimääräisesti sitä valtaa, jonka vaaleissa on saanut.
Markus Mustajärvi
kansanedustaja