Euroopan Unionin entinen oikeusasiamies Jacob Söderman värittää poliittista harmautta piristävillä ulostuloillaan. Tiistaina hän arvosteli epädemokraattista kuntauudistusta ja korosti, että kuntauudistus on poliittisten valtiosihteerien teknokraattinen hanke, johon ei ole kansalaisten valtuutusta. Söderman huomautti, että suuremmissa yksiköissä leikkaukset on helpompi viedä läpi. Edelleen hän muistutti poliittisen vastuun kantamisesta, johon valtiosihteerit eivät osallistu millään tavoin. Harvoin olen kenenkään sosiaalidemokraatin kanssa näin paljon samaa mieltä.
Ministeri Mannista markkinoitiin ylisuurten odotusten saattelemana kunta-alan ammattilaisena, joka ratkoo kiperätkin tilanteet ylivoimaisilla taidoillaan. Saa siinä laittaa ammattitaitonsa peliin, jos rahat eivät kerta kaikkiaan riitä. Suotta ei keskustan kenttäväki liikehdi levottomana.
Kenen etua palvoo kaaoksen kylväminen kuntien päättäjien, virkamiesten ja kuntalaisten keskuuteen? Paljonko kannattaa käydä kinaa kuntien oikeasta lukumäärästä, jos päälle kaatuvat uhat vievät kaiken tarmon? Yksikään esitellyistä malleista ei ratkaise kuntien rahoituskriisiä. Kaikissa tapauksissa tarvitaan lisää rahaa, jos hyvinvointivaltio halutaan pelastaa.
Jos entinen alue- ja kuntaministeri Korhonen käynnisti tällaisen mylläkän, olisivat maakuntien miehet kaivaneet komeron loukosta vanhat pystykorvansa ja teroittaneet tuimailmeisinä viikatteitaan. Mutta nyt kuntien edunvalvojat, esimerkiksi Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto, ovat hiljaa. Ei hyökkää Kuntaliiton tai Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja terrierimäisesti kuntaministerin lahkeeseen kiinni. Ei hyökkää, kun omat miehet ovat asialla.
Helpolta ei näytä Vasemmistoliitossakaan. Kiireisimmät ehtivät jo elokuussa rummuttaa ministeri Mannisen aluekuntamallin puolesta. Täystyrmäyksen jälkeen nämä kannanotot ovat onneksi laantuneet. Puolueen puheenjohtaja Siimes liputti kuntaseminaarissa kuntien pakkoliitosten puolesta. Tästä lausahduksesta kepulaiset politrukit ovat ottaneet kaiken irti.
Kahdeksan prosentin kannatuksella Vasemmistoliitto ei ratko kuntasektorin ongelmia. Ei ennen vaaleja, ei niiden jälkeen, ei oppositiossa, mutta ei myöskään hallituksessa. Hallitukseen pääsee vain, jos löytyy riittävästi voimaa. Se mitataan lahjomattomasti vaaleissa. Hallituksessa ei olla puolittain, mutta ei oppositiossakaan.
Syyttä kunnalliset päättäjät eivät huolehdi. Takaraivossa kummittelee tieto uudistusten välttämättömyydestä, mutta paniikkiratkaisut eivät pelasta mitään. Poliittinen realiteetti lienee, ettei mitään selvää kuntamallia tuoda päätettäväksi ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Mutta vaalien jälkeen voidaan rysäyttää. Nyt kuntien päättäjät laitettiin juoksemaan olemattoman perässä kuin Nandi–heimon miehet.
Kuntakeskustelussa jää kaksi tärkeää seikkaa varjoon: jokaisen kansalaisen oikeus valita asuinpaikkansa ja kunnallinen itsehallinto. Niistä meidän täytyy pitää kiinni. Minä en hyväksy koskaan pakkoliitoksia enkä ylhäältä alas ruhjomista. Pakossa ei ole mitään vasemmistolaisuutta.
Markus Mustajärvi
kansanedustaja