Ilmari Iki-Kianto lausui Kuusamon maatalousnäyttelyssä ennen talvisotaa jotain siihen tyyliin kuin "olkohon onni, ettei se suuri sonni, tulis tuolta rajan takaa". Runon pätkä tuli mieleeni, kun vierailin maanantaiaamuna rajavartijoiden lakkobunkkerissa Sallan kirkonkylässä ja pikaisesti raja-asemalla, jossa Suomesta Venäjälle matkaaville oli puomi nostettu ylös. Onneksi nyt elämme toista aikaa kuin seitsemänkymmentä vuotta sitten.
Rajavartijat kertoivat asiallisesti palkka- ja työehtokiistastaan, samoin kuin huolensa siitä, kuinka alalle saadaan jatkossa rekrytoitua uutta työvoimaa. Työnantajan tekemää kyseenalaisesta suojelutyötä koskevaa päätöstä he ihmettelivät aiheesta. Maanantai-iltana työtuomioistuin totesikin päätöksen vääräksi ja huomautti, että "…ei ole myöskään lähemmin yksilöity, minkälaista hengen, terveyden tai omaisuusvahingon vaaraa lakosta aiheutuisi ilman suojelutyön teettämistä. Valtion virkaehtosopimuslain 11 §:ssä säädetään lisäksi, että suojelutyön on oltava välttämätöntä mainitun laatuisten vaarojen torjumiseksi."
Rajavartiolaitoksen esikunta ilmoitti päätöksen jälkeen, että itärajan suurimmat rajanylityspaikat ovat nyt 15 suojelutyötä tekevän virkamiehen varassa eli kiista jatkuu. Rajavartijoiden kannan mukaan suojelutyötä rajaylityspaikalla voi olla valtion omaisuuden suojeleminen, hälytysajoneuvojen läpikulun varmistaminen ja alueellisen koskemattomuuden ylläpitäminen tilanteessa, jolloin paikalla ei ole muuta henkilökuntaa.
Rivikansalaisesta kiista suojelutyöstä voi tuntua etäiseltä ja merkityksettömältä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Suomalainen työmarkkinajärjestelmä ja sopimusyhteiskunta perustuvat työmarkkinaosapuolten oikeuteen käynnistää säädetyllä tavalla työtaistelutoimet. Työntekijäpuolella se tarkoittaa esimerkiksi lakkoa, niin kuin rajavartijoilla ja työnantajapuolella työsulkua, niin kuin metsäteollisuuden työnantajilla par'aikaa.
Työtuomioistuimen päätös asettaa valtion työnantajan mielenkiintoiseen asemaan. Kyllä kai meidän, kaikkien veronmaksajien, oman organisaation tulee näyttää parempaa esimerkkiä, kuin ryhtyä murtamaan laillista työtaistelua kyseenalaisin, jopa lainvastaisin päätöksin. Ei tilanne naurata varmaan niitäkään, jotka sotilaskäskyllä määrättiin tekemään lakonalaista työtä. Kiistan ratkettua täytyy palata kuitenkin yhteiseen kahvipöytään.
Asenteet koventuvat julkisella sektorilla, mutta kovat otteet näyttävät saaneen jalansijaa laajemminkin työmarkkinoilla. Moni kaipaa takaisin vanhoja patruunoita, jotka käyttivät siekailematta isännän ääntä, mutta kantoivat vastuunsa työväestään paremmin kuin kasvottomat sijoittajat, jotka juoksevat minuuttirahan perässä näkemättä koskaan niitä todellisia tuloksen tekijöitä. Omistajayrittäjyys on paljon suotavampaa kuin pelkkä omistajuus.
Markus Mustajärvi
kansanedustaja