Työttömyyden alueellisiin eroihin ei Suomessa haluttu puuttua sen jälkeen, kun suuri lama runteli maata 1990-luvun alkupuoliskolla. Lamasta toipuminen lähti liikkeelle eritahtisesti ja etelän kasvuyrityksille haluttiin turvata työvoiman saanti. Syntyi työntövoimaa reuna-alueilta ja vetovoimaa kasvukeskuksiin. Markkinaehtoisen aluepolitiikan raameihin ei sopinut alueellisten erojen tasaaminen vaan väestön liikkumista jopa kiihdytettiin. Vallitsevan työllisyyspolitiikan oppien mukaan katsottiin, että työvoima liikkuu, työpaikat eivät.
Suora jatkumo tähän ajatteluun on valtiovarainministeri Eero Heinäluoman esittämä ja hallituksen hyväksymä 700 €:n muuttoavustus. Raha ei monenkaan muuttopäätöstä ratkaise, mutta se on tunnustus, ettei aluepolitiikkaa Suomessa enää harjoiteta.
Työttömyyden ja elinkeinorakenteen mosaiikkimaisen eriytymisen lisäksi työmarkkinat pirstoutuvat. Vastentahtoisesti tehty osa- ja määräaikainen työ lisääntyy ja vuokratyöyrityksiä syntyy kuin sieniä sateella. Kasvavan työllisyyden sisälle on piilotettu harha. Käytettävän tilastointitavan mukaan työlliseksi luetaan henkilö, joka tutkimusviikon aikana on ollut työssä vähintään yhden tunnin. Sen varaan ei juuri tulevaisuutta rakenneta. Nuoret ja naiset kärsivät näistä silpputyömarkkinoista eniten.
Valtion tuottavuusohjelman nimissä vähennetään vuoteen 2011 mennessä kymmenentuhatta työpaikkaa. Samaan aikaan, kun puhutaan hajasijoituksesta, vähennetään työpaikkoja sieltä, missä niistä on suurin puute jo ennestään eli syrjäisistä kunnista. Esimerkiksi rajavartiolaitoksesta uhkaa kadota yli sata työpaikkaa Lapista. Vastaavaa vääntöä käydään kaikissa valtion organisaatioissa.
Länsinaapurissa asiat ovat paremmin. Siellä ei koskaan luovuttu
täystyöllisyystavoitteesta. Se ei toteudu koskaan, mutta ilmaisee poliittisen
tahdon. Myös aktiivisiin työllisyystoimiin panostetaan Ruotsissa eri tavalla
kuin Suomessa. Olen joskus kiusannut demarikollegoitani sanomalla, että jos
pakko on kehua sosiaalidemokraatteja, kehun sitten Ruotsin demareita.
Työmarkkinoiden murros vaatii tulevaisuudessa aivan uudenlaista yhteisvastuuta kaikista. Nyt jalkoihin ovat jääneet työmarkkinatuelle pudonneet, työssäkäyvät köyhät, nuoret ja naiset. Pienen kansakunnan kilpailuetu piilee siinä, että se tarjoaa mahdollisimman monelle koulutuksen ja oikeaa työtä säätyyn ja varallisuuteen katsomatta.